Sekalainen sakki Turun alueen maastopyöräilyharrastajia

Sekalainen sakki Turun alueen maastopyöräilyharrastajia

torstai 26. joulukuuta 2019

Kinkunsulattelulenkki 26.12

Idea kinkunsulattelulenkistä heräsi siitä, kun metsässä on joka tapauksessa märkää, mutta ei sentään pimeää tarvitse olla! Kolme kuskia starttasi klo 11 Tolpalta kohti Luolavuorta, Vaarniemiä ja lopuksi Littoisten järven kiertoa. Reitille mahtui tuttujen baanojen lisäksi myös vähemmän ajettuja pätkiä. Takaisin tolpalla mittari näytti hiukan yli 32km ja ajoaikaa n. 2.5h tauot pois luettuna, Yöllä ollut pakkanen oli hieman kuivattanut polkuja, mutta kyllä kuraakin löydettiin.

Viikkolenkki vko 49

Kaksi kuskia starttasi Impivaaran palloiluhallilta kohti Haunista ja Mälikkälää. Sää oli pimeä ja märkä, mutta taivaalta ei vettä satanut. Siispä vuodenaikaan nähden varsin mainio. Lenkki kulki tuttuja polkuja.